Viimeinen tanssi
koivu nirsoilee
vihreää vai keltaista
niiaa ja keinuu
huojuu ja humajaa
viima pyörittää
tempoo, riipii
kuusi kumartaa jäykästi
tiukat kävyt siistissä ryhmissä
olet talvella alasti
suhahtaa koivulle
turhia keikailet
huvilat tuijottavat
ammottavin ikkunoin
meren levottomia vaahtopäitä
narahtelevat, natisevat
tuoksuvat kostealle puulle
kaipaavat
ilmassa
ikävän pisaroita
värikkäitä lehtiä
tyttö kieppuu kadulla
nappaa rapisevan keltalehden
viluisilla sormillaan
äiti katso
syksy
poeticshine 2012
Tuulen laulu 
Neljäs säkeistö pysäyttää lukemaan toisenkin kerran. Muut kuin johdatusta sille, hieno runo kuitenkin.
Kiitos, haltija.
Pidän sanojen soinnusta tässä runossa, samoin tunnelma tulee aivan iholle. Ruissalon yksinäiset huvilat syysmyrskyssä tulevat hakematta mieleen.
Kiitos, Johanna. Kauniisti sanottu.
Huvilat tanssivat tavallaan, ilmassa ikävän pisaroita – – Minäkin kaipaan jo takaisin kesään ja mökkisaareen.
Niin, kesää saa taas odottaa.
Viimeinen tanssi on haikeutta täynnä, hylätyksi tulemisen tunnetta.
Onneksi lapsi osaa iloita.
Tarkkasilmäinen Susupetal!
Pidin tästä runosta kovasti! Järvimaisemissa ikäni eläneenä en niinkään jäänyt kiinni merenrannassa kaipaaviin huviloihin vaan koivun talvinakuilua ilkkuvaan kuuseen ja syksyn lehdestä innostuvaan lapseen, joten runosta jäi pikemminkin iloinen kuin haikea fiilis.
Kiitos, Careliana. Hassua, miten samasta runosta voi tulla eri fiiliksiä eri ihmisille. Ehkä tässä melodiassa on sekä duuria että mollia.